perjantai 24. elokuuta 2012

Inkeri


Innostuin MeNaisten artikkelista toukokuulla "matkaavasta lelusta". Lehdessä oli kertomus Hansin ja Paulin matkoista ympäri maailmaa. Isännät sitoutuvat kirjoittamaan ja valokuvaamaan poikien lomamatkan tapahtumista heidän blogiinsa. Tyyli on vapaa ja lomalla voi tapahtua mitä vaan. :) Pojat ovat nyt aloittamassa matkaansa Suomeen ja ilmaantuvat kotiovelleni näinä päivinä.

Asia kuitenkin kiinnosti niin kovasti, että haluaisin ihan omankin travellerin... Minkälaisen siis?? Aiemmassa blogissani kerroin miten vanhustyössä työskennellessäni kohtasin ihanan vanhan rouvan, joka kiinnostui hurjasti nukkekotiharrastuksestani. Rakensin tuolloin ensimmäistä taloani ja useita tunteja taisimme yhdessä suunnitella juttuja sinne Pariisilais taloon. Eräänä aamuna hän kysyi, voisiko talossa asua asukas joka olisi nimetty hänen mukaansa. Niin taloon muutti Inkeri, nuori suomalaisneito, joka nyt asuu kaukaisten sukulaistensa luona Pariisissa. Talo keskittyy löyhästi 1900-vuoden tietämille. Miten hauskaa meillä olikaan, kun keksimme Inkerille jopa sulhasehdokkaita ruusukimppuineen ja suklaarasioineen. Suunnittelimme Inkerille vaatteet ja pohdimme huoneen sisutusta.

Travelleri ei kuitenkaan mielestäni oikein sovi olemaan väärältä vuosisadalta, se saisi olla nykypäivän henkilö. Sattumien summa; löysin Loten blogista suloistakin suloisemman sinkkunaisen boksin. Sellaisen minäkin tietysti haluan! Kolmannen talon, vaikka edellisissäkin vielä näperrettävää... Mutta eihän minulla ole nykypäivään sijoittuvaa taloa ensinkään, selvä vaje!
Talo on nyt toivottu joulupukilta ja asukkaaksi löytyi "uusi Inkeri" Forssan markkinoilta, nykyaikaan sovitettuna. :) Inkeri siis elää rinnakkaistodellisuudessa, kahdella eri vuosituhannella.

Inkerin alkuperäiset vaatteet olivat karmaisevat, kuten näiden tehdasnukkien tapana on. Tuunaamaan.... Ystäväni kanssa ideoiden. <3 No Inkerille on nyt useampikin vaatekerta. Viimeisimpänä löysin tämän, ohjeen kuinka tehdä vauvan sukasta nukelle paita/tunika. Oma sukkani oli loistavan värinen (kirpputorilta), mutta koko olisi saanut olla pienempi. Paidasta tuli turhan pitkä, etenkin hihoista. Pientä säätöä niiden kanssa. Muutama kuva uudesta paidasta, alinna se alkuperäinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti